Valtakunnallinen musiikkilukiopäivä Savonlinnassa 17.5.2021

Opetus- ja kulttuuriministeri päätti lokakuussa 2017 lukiokoulutuksen erityistehtävistä. Musiikin erityistehtävä annettiin 13 lukiolle ja näiden järjestämisluvissa rahoituksen perusteena on yhteensä 1820 opiskelijapaikkaa. Keskimäärin siis n. 610 opiskelijaa aloittaa musiikkilukion opiskelijana vuosittain.

Suomen musiikkilukiot järjestävät parin vuoden välein musiikkilukiopäivät. Musiikkilukiopäivien aikana pyritään saattamaan eri puolilla maata opiskelevat musiikkilukiolaiset tekemisiin toistensa kanssa. Musiikkilukiot ovat vahvasti verkostoituneita keskenään. Olemme nähneet, että joukossa on voimaa! Musiikkilukiopäiviin sisällytetään opiskelijoita ja opetushenkilöstöä palvelevia työpajoja. Päivät huipentuvat konserttiin, jota luonnollisesti harjoitellaan päivien aikana.

Savonlinnan Taidelukio järjesti musiikkilukiopäivän 17.5.2021. Päivän teemana oli ”Musiikkilukioiden vahvuudet”. Koronavirustilanteesta johtuen tilaisuus oli yksipäiväinen ja se järjestettiin etätoteutuksena. Musiikkilukiopäivä jakautui kolmeen osaan. Työpajat oli tänä vuonna suunnattu erityisesti opiskelijoille. Työpajoja järjestivät Kaustisen musiikkilukio, Tapiolan lukio Espoosta, Sibelius-lukio Helsingistä sekä Savonlinnan Taidelukio. Musiikkilukioiden opiskelijoilla oli mahdollista osallistua jokaiseen työpajaan ja kaikki työpajat järjestetään päivän aikana kaksi kertaa. Työpajat striimattiin suorana työpajan järjestäjän ilmoittamalla kanavalla.

Toisena osiona musiikkilukioiden opettajat ja rehtorit kävivät keskustelua ajankohtaisista asioista. Tässä osiossa esiteltiin myös valtakunnallisten musiikin kehittäjälukioiden kehittämistoimia. Valtakunnallisina musiikin kehittäjälukioina toimivat Kaustisen musiikkilukio, Tapiolan lukio, Tölö Gymnasium Helsingistä ja Sibelius-lukio.

Musiikkilukiopäivä huipentui YouTubessa klo 18 lähetettävään konserttiin. Jokainen musiikkilukio on tuottanut etukäteen oman osuutensa ja näistä on koostettu Savonlinnassa eheä konsertti. Konsertin teemana on musiikkilukiot omilla vahvuuksillaan. Konserttialle löytyy tästä alta.

Musiikkilukion erityistehtävälukioina toimivat em. lukioiden lisäksi Hatanpään lukio Tampereelta, Kajaanin lukio, Kuopion taidelukio Lumit, Madetojan musiikkilukio Oulusta, Puolalanmäen lukio Turusta, Schildtin lukio Jyväskylästä, Tiirismaan lukio Lahdesta sekä Vaskivuoren lukio Vantaalta.

Musiikkilukiot ovat huolestuneina seuranneet viimeaikaisten koulutuspoliittisten päätösten vaikutuksia lukiokoulutukseen. Esimerkiksi korkeakoulujen käyttöön ottama todistusvalintajärjestelmä on omiaan kaventamaan lukioiden intressiä laadukkaan taito- ja taideopetuksen antamiseen. Musiikkilukioiden mielestä koulutuspoliittisten linjausten teossa tarvittaisiin tasavertaisuutta eri tiedon ja taidon tuottamisen tapoja kohtaan. Vain näin toimien lukion yleissivistävä tehtävä toteutuu täysimääräisesti.

OHJELMA

10.00 – 10.15 Yhteinen aloitus Savonlinnasta

10.15 – 10.30 Tauko / järjestäytyminen

10.30 – 11.30 Työpaja 1 (Sibelius-lukio + Tapiola)

11.30 – 12.30 Lounastauko

12.30 – 13.30 Työpaja 2 (Taidelukio + Sibelius-lukio)

13.30 – 13.45 Tauko / järjestäytyminen

13.45 – 14.45 Työpaja 3 (Kaustinen + Taidelukio)

14.45 – 15.00 Tauko / järjestäytyminen

15.00 – 16.00 Työpaja 4 (Tapiola + Kaustinen)

16.00 – 16.10 Yhteinen lopetus Savonlinnasta / Kiitokset opiskelijoille!

18.00 Konsertti YouTubessa

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *