Taidetestaajat-hanke

Minut on aikoinaan kutsuttu Suomen Kulttuurirahaston kannatusyhdistyksen jäseneksi. SKR ja muiden vastaavien säätiöiden tuki on ensiaevoisen tärkeää sivistyksellisen tasa-arvoisuuden näkökulmasta. Taidetestaajat-hanke on parasta mahdollista toimintaa ja ohessa tästä hieman perustietoa. Toivotaan, että valtionrahoitus tähän jatkokauteen varmistuisi ja lapset eri puolilla Suomea saavat jatkossakin mahdollisuuden aitoon ja laadukkaaseen kulttuurielämykseen.

Suomen Kulttuurirahaston, Svenska kulturfondenin ja Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton Taidetestaajat-hanke on syksystä 2017 lähtien vienyt kahdeksasluokkalaisia taidevierailuille sekä omassa maakunnassa että valtakunnallisesti. Osallistumisprosentti on ollut lähes 100, joten käytännössä kaikki kahdeksasluokkalaiset aivan Utsjokea ja Enontekiötä myöten ovat päässeet ikimuistoiselle taideretkelle sekä omalla alueellaan että pääkaupungissa.

Hankkeen rahoitus on päättymässä kesällä 2020, kun säätiöt ovat käyttäneet siihen yli 20 miljoonaa euroa. Jotta toimivaksi osoittautunut tasa-arvoisen kulttuurikasvatuksen muoto ei loppuisi, säätiöt ovat tarjonneet osarahoitusta siirtymäkauden ajaksi, mikäli hanke saadaan jatkumaan valtion tuella. Rahoitusta käsitellään eduskunnassa vielä tämän syksyn aikana.

Alla olevasta linkistä löytyy lisätietoa hankkeesta ja perusteluja jatkorahoitukselle

https://skr.fi/ajankohtaista/taidetestaus-pysyvaksi-kulttuurikasvatuksen-malliksi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *