Savonlinnan kaupunginvaltuuston sote-linjaus 28.10.2019

Savonlinnan keskusairaala.

Maanantaina 28.10.2019 Savonlinnan kaupunginvaltuusto päätti ns. sote-linjauksesta (KV 110§ / 28.10.2019). Päätöshän meni ihan ok, mutta olisin halunnut kovasti paljon viestittää tässä yhteydessä sen, että Savonlinnan keskussairaalaa ei pelasteta hakeutumalla isomman toimijan kainaloon, olipa se kainalo tarjolla Kuopiossa, Mikkelissä, Joensuussa tai vaikkapa Lappeenrannassa. Sairaalamme jatkoa turvaisi parhaiten sen aseman ja nykyisen laajuuden kirjaaminen terveydenhuoltolakiin (1326/2010).

Esitykseni voitti toisen vastaesityksen, jonka teki valtuutettu, maakuntahallituksen pj. Jarkko Wuorinen (kesk.). Sen jälkeen esitykseni hävisi kaupunginhallituksen pohjaesitykselle.

Ohessa perusteluni tekemälleni ehdotukselle pohjaehdotukseen tehtävästä lisäyksestä;

Sote-uudistuksessa on useita tavoitteita. Palvelujen painopistettä tulisi siirtää perustasolle ja ennalta ehkäisevään toimintaan, jotta erikoissairaanhoidon ja vaativien erityispalveluiden tarve vähenisi.

Tämän lisäksi uudistetaan sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteet. Kuten tiedämme, vastuu palvelujen järjestämisestä siirtyisi kunnilta 18 maakunnalle. Aikanaan myös näiden palveluiden rahoitus ja ohjaus tulevat uudistumaan.

Nyt päätämme siitä, minkä maakunnan hoteisiin hakeudumme tätä sote-valmistelua tekemään. Keskustan valtuustoryhmä kannattaa hakeutumista Pohjois-Savon sote-maakuntavalmisteluun. Meille ei kuitenkaan riitä kaupunginhallituksen pohjaesitys, vaan haluamme päätökseen mukaan rakenteita, joilla vasta keskussairaalamme asema ja toiminnan laajuus tulevat säilymään.

Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että valinnan tästä sote-suunnasta vahvistaa sosiaali- ja terveysministeriö. Jos tämä tänään varmaankin aika yksimielisesti päätettävä linjaus ei jostakin syystä käy, peli alkaa eräällä tavoin alusta. Siltoja ei saa polttaa mihinkään suuntaan!

Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että Savonlinnan sote-menot ovat väestön palvelutarpeisiin nähden n. 22 miljoonaa euroa suuremmat. Osa tästä selittyy omalla valinnallamme siitä, että pidämme sairaalan nykytasoa yllä.

Tämä kustannusasia tulee vastaan ainakin siinä vaiheessa, kun maahan on synnytetty nämä uudet sote-rakenteet. Tämän hetkisen tiedon mukaan maakunnallinen sote-valtuusto tulee päättämään niistä asioista, joista nykyisin kunnat tai kuntayhtymät tekevät. Nämä asiat voidaan kiteyttää kolmeen osaan; palveluverkko, palvelujen laatu ja palveluiden määrä. Pahoin pelkään, että tätä kustannustehottomuutta ei tulla sallimaan aikanaan sote-valtuustoissa. Nyt tulisi puhua myös näistä asioista!

Mielestäni aikoa keino säilyttää Savonlinnan keskussairaalan asema ja laajuus on saada kirjattua nämä asiat terveydenhuoltolakiin. Olemme saaneet useammalta ministeriltä kuulla sen, että Savonlinnan kaupungin ahdinkoon tullaan puuttumaan. Nyt on tämän lupauksen lunastamisen aika.

Näillä saatesanoilla esitän seuraavaa lisäystä kh:n pohjaesitykseen.

Kesän 2019 ja syksyn 2019 aikana sekä sosiaalidemokraattien että keskustan Savonlinnan asiaan perehtyneet ministerit ovat eri tavoin viestittäneet, että ne pitävät nykyisen Savonlinnan keskussairaalan ja sen toiminnallisen tason säilyttämistä tärkeänä.

Ainoa keino turvata Savonlinnan, kuten muidenkin nykyisten keskussairaaloiden nykyisen laajuinen ympärivuorokautinen erikoissairaanhoidon päivystävä sairaala (ml. anestesiologia, kirurgia ja sisätaudit), on kirjata kaikki nykyiset keskussairaalat terveydenhuoltolakiin (1326/2010) ja määritellä niiden tehtäväksi edellä mainittu laajuus. Muussa tapauksessa sairaaloiden laajuuden määrittely jää mahdollisten tulevien sote-alueiden valtuustojen päätöksenteon varaan, mikä voi tarkoittaa joidenkin sairaaloiden alasajoa. Tästä syystä Savonlinnan kaupunki pyytää maan hallitusta ja eduskuntaa muuttamaan terveydenhuoltolakia edellä mainitulla tavalla. 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *