
Vein Savonlinnan kaupungin tervehdyksen vuoden 2019 itsenäisyyspäiväjuhlaan. Samalla huomioimme sodissa kaatuneet laskemalla seppeleet Kirkkopuistoon ja Talvisalon hautausmalle. Ohessa tervehdyspuheeni.
Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille.
https://www.savonlinna.fi/ajankohtaista/24855/itsenaisyyspaivan_vietto_savonlinnassa_2019
Arvoisat sotiemme veteraanit, hyvä juhlayleisö.
Suomen tasavallalla on takanaan tänään 102 vuoden mittainen taival itsenäisenä kansakuntana. Se tarkoittaa runsaan kolmen täyden sukupolven mittaista aikaa. Näiden sukupolvien aikana maamme on kokenut ennennäkemättömän vaurastumisen jakson. Niukkuuden noidankehä on murrettu monin tavoin ja juuri nyt eletään yltäkylläisyyden Suomessa. Noihin vuosiin ja jokaisen sukupolven kollektiiviseen muistiin mahtuu paljon, tosi paljon onnea ja menestystä, mutta myös suurta surua. Tämän rakkaan isänmaan eteen on tehty paljon uhrauksia.
Kuten me kaikki hyvin tiedämme, Toisen maailmansodan melskeisinä vuosina Suomen kansan itsemääräämisoikeus oli uhattuna. Ylivoimaiselta näyttäneen vihollisen karattua päälle suomalaisista otettiin todellakin mittaa. Me suomalaiset onnistuimme saman tien unohtamaan aiemmat kansalliset ristiriidat ja yhdessä tuumin asettauduimme vihollista vastaan. Käydyissä taisteluissa Suomi sai pelastetuksi kaikkein tärkeimmän eli kansallisen itsenäisyyden ja kansakuntamme vapauden. Tahto siitä, millainen Suomi tulee jatkossa olemaan, muodostettaisiin siis edelleen rajojemme sisällä. Tähän kaikkeen verrattuna valtakuntamme tai tämän kotikaupunkimme nykyiset ongelmat ovat mittakaavaltaan mitättömiä. Tällaiset juhlapäivät ovat omiaan palauttamaan tämän mittakaavan mieliin!
Hyvä juhlaväki. Tämä paikka on mitä parhain jakaa Teidän kanssanne tapahtuma eilispäivältä. Eilen nimittäin pidimme savonlinnalaisissa lukioissa lakkiaisten ohella itsenäisyysjuhlan, jossa siirrettiin suomalaisten veteraanijärjestöjen kouluille tasan kaksi vuosikymmentä sitten lahjoittama vapauden viestikapulan koulujemme vanhimmilta ikäluokilta toiseksi vanhemmille. Kapulan sisältämä viesti kertoo Suomen itsenäisyydestä ja niistä teoista, joilla tätä varmistettiin aikanaan.
Olen tässä yhteydessä aina perännyt tämän ajan nuorilta hetken eläytymistä näiden veteraani-ikäpolven ihmisten elämään. Olen pyytänyt heidät ajattelemaan sitä, kuinka erilaisia näistä ihmisistä olisikaan saattanut tulla ilman näitä sotakokemuksia? Miten paljon helpompaa heidän elämänsä olisi ollut, ellei suurvaltapolitiikka olisi mullistanut heidän elämänhistoriaansa.
Mietitäänpäs hetken aikaa … parhaat nuoruusvuodet rintamalla, kuolema kurkkimassa olan takaa kaiken aikaa, epätietoisuutta huomisesta. Ei todellakaan kadehdittava kohtalo! Jos henki säilyi, sodan arpia niin fyysisiä kuin henkisiä oli kannettava mukana hamaan loppuun saakka. Isänmaan hyväksi annettu uhri pistää ajattelemaan!
Hyvä juhlaväki. Haluan kiittää Savonlinnan kaupungin puolesta kaikkia niitä tahoja ja ihmisiä, jota pitävät yllä tätä arvokasta veteraaniperintöä. Uskallan väittää, että täällä meillä tämä asia on hoidettu esimerkillisesti. Haluan myös tässä yhteydessä kiittää kaikkia niitä, jotka ovat osallistuneet tämän juhlan suunnitteluun ja toteuttamiseen. Lisäksi haluan tuoda vielä juhlaan hyvän mielen kiitoksena sen, että Savonlinnaan saatiin palautettua musiikkiluokkatoiminta muutaman vuoden tauon jälkeen. Tänään kuulemme Talvisalon koulun Heikinpohjan toimipisteen ja Mertalan koulun musiikkilukkien yhteisesityksen. Tämä olkoon esimerkkinä siitä, kuinka yhteiskunta pystyy korjaamana tekemänsä virheet
Hyvä juhlaväki, haluan toivottaa Teille kaikille Savonlinnan kaupungin puolesta hyvää itsenäisyyspäivää.
Reima Härkönen
kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja