Reima Härkönen (kesk.) ehdolla Savonlinnan kaupunginvaltuustoon

Vaalislogani, Osaamista Savonlinnan valtuustoon, siksi Reima, juontuu siitä, että minulla on vastuullisiin kuntapäättäjätehtäviin sopiva koulutus ja kokemus. Kovin moni asia ei enää uutena tule minulle vastaan.

Olen perheeniskä Savonlinnan Laitaasillasta. Perheeseeni kuuluu vaimo ja tytär, 14v.

Harrastan liikuntaa eri muodoissa, mm. maratonin olen kipittänyt aikaan 2.47,23. Erityisen ylpeä olen Kalevan Kierroksen haamurajojen alituksista; 30 kilsan luistelu alle tunnin, 70 kilsan pertsahiihto alle 4 tunnin, maratonjuoksu alle 3 tunnin, 50 kilsan vuorosoutu alle 5 tunnin, 112 kilsan tempoajo pyörällä alle kolmen tunnin ja 21 kilsan suunnistus alle 3 tunnin. Huh huh! Luen myös paljon ja osallistun yhteiskunnalliseen päätöksentekoon.

Olen koulutukseltani filosofian maisteri (1997), hallintotieteiden kandidaatti (2021) sekä yo-merkonomi (1991). Lisäksi olen suorittanut johtamisen erikoisammattitutkinnon (JET) sekä johtamisen opintokokonaisuuden UEF:n kauppatieteiden laitoksella.

Työskentelen Savonlinnan Taidelukion rehtorina. Olen hoitanut tätä tehtävää vuodesta 2005. Oppilaitoksessa toimii sekä kuvataidelukio että musiikkilukio. Oppilaitos on myös yksi maan valtakunnallisista kehittäjälukioista ajalla 2017 – 2025. Tällaisia lukioita koko maassa on vain 11. Lue lisää www.taidelukio.fi

Työskentelin 2020 myös opetus- ja kulttuuriministeriössä selvittäessäni lukiodiplomien nykytilaa ja sen kehittämistä. Selvitys löytyy tästä linkistä. Aiempaa työkokemusta minulla on mm. aineenopettajan, vararehtorin sekä sivistystoimenjohtajan tehtävistä. Opiskeluaikaan työkokemusta kertyi lisäksi monelta alalta mm. myyjänä, betonityöntekijänä ja liikuntapaikkojen hoitotyöntekijänä. Fyysinen työ tuli tutuksi lapsuudessa ja varhaisnuoruudessa kotitilani maatilan töissä.

Sotilasarvoltani olen yliluutnantti. Käytän paljon aikaan maanpuolustuksen hyväksi hoitaessani nykyistä SA-tehtävääni ja osallIistuessani MPK ry:n toimintaan. Tämä asia on minulle erittäin tärkeä.

Päättäjäkokemusta minulla on n. 20 vuoden ajalta. Savonlinnassa olen toiminut valtuutettuna vuodesta 2017, valtuuston varapuheenjohtajana 2019-2021 sekä valtuustoryhmän puheenjohtajana 2017-2021. Asuessani Joroisissa toimin valtuutettuna 2001-2011, kunnanvaltuuston puheenjohtajana 2005-2008 ja varapuheenjohtajana 2008 – 2011 sekä terveyslautakunnan puheenjohtajana 2001 – 2007. Vuosina 2001 – 2005 toimin sielläkin valtuustoryhmän puheenjohtajana.

Yo Kaspian Sonnén näkemys rehtoristaan.

Keskeisimmät vaaliteemani ovat seuraavat;

Eheä Savonlinna

Perheellä on oltava Savonlinnassa aito mahdollisuus valita kotinsa paikka. Takeena tälle riittävän kattava varhaiskasvatus- ja kouluverkko, sallivat rakennus- ja ympäristösuojelumääräykset sekä mahdollistavat fyysiset ja tietoliikenteelliset infraratkaisut.

Lisääntyvät ja monipuolistuvat korkea-asteen koulutusmahdollisuudet yhteisen sateenvarjon alle

Savonlinnan seudulle tulee saada korkea-asteen koulutuksia sekä luovan alan yritys- ja yhdistystoimintaa koordinoiva elin. Sen tulee antaa välineitä lisääntyvälle täydennys- ja muuntokoulutuskysynnälle. Annetakoon sille nimeksi vaikkapa Savonlinnan korkeakoulukeskus. Tämä tulee rakentaa Xamkin ja alan yritysten biokiertotalouteen liittyvän ekosysteemin sekä seutumme mekaanisen metästeollisuuden keskittymän häiriintymättä.

Toimenpiteet työpaikkojen sekä yrittämisen edellytysten lisäämiseksi

Savonlinnan on panostettava vahvasti uusiin työpaikkoihin ja yrittämisen edellytyksiin laadukkaan ja ajantasaisen koulutustarjonnan sekä järkevän elinkeinoelämän tukemisen kautta. Pienten ja keskisuurten yritysten tarpeet tulee huomioida nykyistä paremmin. Savonlinnassa tulee ymmärtää työn luonteen muuttuminen ja meidän tule toteuttaa tätä tukevat ratkaisut etätyön mahdollistamiseksi koko kunnan alueella.

Sote-uudistuksen toimeenpano sekä sairaalan aseman turvaaminen

Marinin hallituksen päättämän sote-uudistuksen käytännön toteutus Savonlinnassa niin, että Savonlinna on edelleen kokoaan suurempi toimija perusterveydenhuollossa ja sosiaalipalveluissa sekä erikoissairaanhoidossa. Tämä asema saavutetaan järkevällä ja tavoitteellisella edunvalvonnalla, jonka kärkenä on sairaalamme määräaikaisen turvatakuun muuttaminen toistaiseksi voimassaolevaksi sekä sen tarvitseman lisärahoituksen varmistaminen pysyvillä rahoituselementeillä.

Osoiteesta https://www.facebook.com/savonlinnankeskustakj löytyy Savonlinnan keskustan kunnallisjärjestön laajat vaalitavoitteemme seuraavista aihealueista;

Kaspian piirsi minut myös tällaisena. Kengänkoko on onneksi vaan 45, kuvassa näyttävät isommilta.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *