Kaupunginvaltuuston kokous 13.11.2017

Vuoden tärkein valtuuston kokous. Talousarvio vuodelle 2018 ja taloussuunnitela vuosille 2018-2021 päätettiin.

Ohessa käyttämäni Keskustan valtuustoryhmän ryhmäpuheenvuoro kiinteistö- ja kunnan tuloveroihin sekä talousarvioon liittyn

Ainoana määrämuutoksena päätettiin korottaa haja-asutusalueen yksityistieavustusten määrärahaa. Päätöksentekoa ennen poliittisten ryhmien välillä niin kaupunginhallituksessa kuin valtuustoryhmienkin osalta hienosäädettiin ennen kaikkea investointeja. Pääperiaatteena näissä oli purkaa varauksia kahden laajan investointiryppään eli Haislahden ja Itäväylän osalta realistisemmalle tasolle ja hakea niistä katetta erilaisille kaupunkilaisten vapaa-aika-, liikunta- ja kulttuuripalveluihin sekä liikenneväylien turvallisuuden ja kunnon parantamiseen.

Juuri ennen valtuuston kokousta Sosterin suunnalta esitettiin vahvoja kannaottoja siitä, että palveluasumista tarjoavien kiinteistöjen suunnitellut kaupat yksityisten palveluntarjoajien suuntaan tulisi perata vielä kertaalleen lävitse kaupungin ja sosterin kanssa. Minulle jäi erittäin vahva käsitys siitä, että aivan kaikkea tarvittavaa ei oltu tiedotettu Sosterin suuntaan. Tällaisissa asioissa päättäjälle riittää, että hänelle jää kahdesta eri lähteestä vahvistettu varteenotettava epäily asian oikeellisuuden suhteen. Näin tapahtuikin ja valtuuston kokouksen aikana valtuustoryhmät vielä hioivat hyvässä yhteistyössä linjauksen, jonka mukaan puheena ollutta Karpalokotia ei tässä vaiheessa myydä. Myynti tulee suunnitella tiiviissä yhteistyössä Sosterin ja kaupungin kanssa. Toimivaltainen elin kaupungin osalta tässä on tekninen lautakunta, olkoonkin, että myyntipäätökset toki päätetään aikanaan valtuustossa.

Itä-Savon ennakkouutinen valtuuston kokouksesta

Itä-Savon uutinen aiheesta

Valtuuston kokous poiki vihreiden kannaoton Itä-Savon mielipidekirjoituksen muodossa,johon Keskustan valtuustoryhmä vastasi seuraavasti

Valtuuston kokouksen pöytäkirja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *