Museoviraston mukaan tämä mies on matkalla palonkyntöön jossakin päin Joroista vuonna 1894. Historiantutkija Kauko Pirisen laskelmien perusteella Savossa viisihenkisen perheen kulutukseen jäi siemen- ja veroviljan vähentämisen jälkeen tynnyrin verran henkeä kohti 1620-luvulla. Se vastasi n. 50% aikuisen ravinnontarpeesta. Joroisissa kaskien ja peltojen tuotto ylsi varmaankin Savon keskimääräiseen tuottoon. Kuva Museovirasto / Reima Härkönen. Kuvaaja Göstä Grotenfelt.
Joroisten lehti pyysi kirjoittamaan hieman ajankuvausta Joroisten seurakunnan perustamisen tiimoilta. Seurakuntahan perustettiin vuonna 1631. Ohessa tämä kirjoitus, joka julkaisitiin JL:ssä 17.6.2021.
Joroisten seurakunta perustettiin 390 vuotta sitten. Tapahtuma lienee saanut alkusysäyksen siitä, että kuningas Kustaa II Adolf oli harmitellut Turun ja Viipurin piispojen valtakirjoissa sitä, että Suomen seurakunnat olivat liian laajoja. Alamaiset eivät päässeet kuulemaan jumalan sanaa niin usein kuin hyvä olisi ollut.
Ensimmäinen maininta Joroisten seurakunnasta löytyy vuoden 1631 verokirjasta, johon omia saataviaan oli kuitannut Joroisten kirkkoherra Markku Eskelinpoika. Joroinen oli tuolloin järjestyksessään 10. Savon kirkkopitäjä ja se kuului Viipurin hiippakuntaan.
Jo muutama vuosi ennen tätä Joroisista oli muodostettu kappeliseurakunta, mikä oli normaali välivaihe tiellä kohti itsenäistä seurakuntaa. Joroisten kappalaisen virkataloksi asiakirjojen mukaan oli luovutettu Häyristen talo nykyisen kirkonkylän alueelta. Se oli päätynyt kruunulle ja sieltä se sitten osoitettiin uunituoreen kappalaisen ja myöhemmän kirkkoherran virkataloksi.
Joroinen seurakuntana parsittiin kasaan pääosin Juvan ja Rantasalmen emäseurakuntien alueista. Tuohon maailmanaikaan seurakunta jakaantui neljänneskuntiin, jotka vastasivat alueensa kestityksestä ja veronkannosta. Juvasta irrotettiin Joroisten neljänneskunta ja osa Vesikansan neljänneskuntaa. Näihin alueisiin kuuluivat vahvimpina seutukylinä Kaitainen, Joroiskylä, joka piti sisällään nykyisten kirkonkylän ja Järvikylän alueet sekä Savuniemi. Alue ulottui nykyistä pohjoisemmaksi, Osmajärven rannoille saakka. Rantasalmesta lohkaistiin osa Keriharjun neljänneskunnasta, johon kuuluivat vahvimpina kylinä Kotkatlahden, Katisenlahden ja Kerisalon seutukylät. Vuoden 1643 maakirjan mukaan eniten viljeltyjä taloja oli Kaitaisissa, suurin verotuotto saatiin Joroiskylästä.
Joroislaisten kirkkotaipaleet siis lyhentyivät seurakunnallisen itsenäistymisen myötä. Joroislaiset eivät kuitenkaan pitäneet kovaa kiirettä kelvollisen herran huoneen rakentamisen suhteen. Vielä vuoden 1643 kesäkäräjillä voivoteltiin joroislaisten uppiniskaisuutta rakentamisen suhteen ja joroislaisia uhattiin sakkomaksuilla. Tapulin rakentaminen oli samankaltaista ja käräjillä langetettiin jo kolme sakkoakin, talolliset eivät näet olleet toimittaneet sovitusti rakennustarpeita työmaalle.
Joroislaiset räknättiin tarkoin kirkkoherran toimesta vuoden 1635 henkikirjaan. Siihen nimensä saivat 12 vuotta täyttäneet ja nimiä kertyi 743. Alle 12 vuotiaiden määrä on voitu todentaa kohtuullisella tarkkuudella myöhempien väestölaskentojen perusteella ja nämä huomioiden joroislaisia oli tuolloin yhteensä 1 115. Hallintopitäjäksi Joroista voitiin tituleerata varmuudella vuonna 1643, jolloin tästä oli maininta maakirjassa.
Seurakunnan perustamisen aikaan elettiin vuodenkierron ehdoilla ja maa elätti joroislaiset. Ammatissa toimivan väestön suhteen peräti 88% kuului talollisväestöön tai heidän lähisukulaisiinsa. Joroislaisista 11% tilastoitiin tilattomaan väestöön kuuluvaksi. Vain 1 % teki jotakin muuta työtä elantonsa hankkimiseksi. On hyvä muistaa, että joroislaiseen sielunmaisemaan vahvasti liittyvä kartanolaitos omine vuokraviljelyjärjestelmineen alkoi kehittyä vasta muutamia vuosikymmeniä seurakunnan perustamisen jälkeen.
Mallia taloudenpidossa pitivät ratsutilat, jotka olivat silloisen sotaväen runko. Kappeliseurakunnan aikoihin Joroisissa tiedetään olleen parhaimmillaan 15 ratsutilaa, mutta niiden määrä vaihteli vuosien saatossa. Vuonna 1652 se oli tippunut kahdeksaan. Ratsutiloilla oli oma merkityksensä seurakunnan itsenäistymisessä. Oli tunnettua, että aivan köyhästä alueesta ei seurakuntia muodostettu.
Keskivertojoroislaisen elämä oli tuohon aikaan arvatenkin karua ja vähäväkistä. Esim. seurakunnan kirkkoherran virkatalossa oli seurakunnan perustamisen aikaan raivattua peltoa vain n. 2,5 hehtaarin verran, hevosia oli kaksi ja lehmiä yksi enemmän. Kirkkoherran tulot koostuivat virkatalon tuoton lisäksi kruunun ja seurakuntalaisten maksuista. Tavallisten talollisten asema oli tätä hankalampi, nälkä ja kurjuus vieraili huonoina satovuosina liian tiuhaan heidän luonaan.
Huolenpitoa vaativien asema oli varsin heikko. Noin 15% lapsista menehtyi imeväisikäisenä ja noin puolet lapsista ei ehtinyt viettää 10-vuotispäiväänsä. Vuoden 1644 henkikirjasta löytyy tieto, että köyhiä ja kurjia Joroisissa oli 56 henkilön verran. Seurakuntien tuli huolehtia heistä vuoden 1617 lain mukaan. Talollisten joukostakin tähän vähäväkisten ryhmään saattoi pudota, jos talo ei kyennyt huolehtimaan verovelvoitteistaan. Keskimäärin 1600-luvulla neljännes taloista ei kyennyt huolehtimana verovelvoitteistaan. Yhteisistä varoista ei kovin suurta perustuloa kyetty pusertamaan ja terveyspalveluina olivat lähinnä viisaitten akkojen lapsenpäästöt. Kovat olivat ajat!
Oppimattoman kansan keskuudessa pakanuuden jäänteet sekä taikausko ja noituus olivat vielä vahvasti esillä. Tietoa korvattiin luulolla ja uskomuksilla, kirkkoherraakin pidettiin salaisten voimien haltijana. Veisi vielä aikaa ennen kuin seurakunta ottaisi hoitaakseen ensimmäisiä kansanopetukseen liittyviä tehtäviä.
Joroinen on kulkenut tässä kuvatusta pitkän matkan näiden 390 vuoden aikana. Köyhyyden ja vähäväkisyyden noidankehä on murrettu monin tavoin ja monta kertaa. Joroinen on kyennyt useassa historiansa vaiheessa olemaan hyvin edistyksellinen ja moderni pitäjä, voisi jopa sanoa sen olleen useasti aikaansa edellä.
Onnea ja pitkää ikää 390-vuotiaalle.
Reima Härkönen