Kaupunginvaltuuston kokous 20.5.2019 – hallintosääntökiemurat ja kaupunginvaltuuston puheenjohtajiston vaali ajalle 1.6.2019 – 31.5.2021

Näin selkein numeroin esitys kolmesta varapuheenjohtajasta (punainen väri) voitti vastaesityksen, jonka mukaan valtuustossa olisi kaksi varapuheenjohtajaa (vihreä väri). Taustalla tälle kaikelle oli poliittisten ryhimien kesken tehty sopimus, jota muisteltiin kahdella tapaa kokuksessa. Vasemmistoliittoa lukuunottamatta joka ryhmästä tunnustettiin myös sopimuksen olemssaolo. Kuva Reima Härkönen.

Kaupunginvaltuusto päätti hallintosääntöön liittyen tulevan valtuustokauden toimielinten jäsenmääristä. KH:n esitys oli supistaa niitä. Kokouksessa Jarkko Wuorinen (kesk.) teki esityksen siitä, ettei tätä tehtäisi. Itse yritin kompromissina sitä, että vain kaupunginhallituksen jäsenmäärä pysytettäisiin ennallaan (11 jäsentä), muut tiputettaisiin kaupunginhallituksen pohjaesityksen mukaisesti eli niistä kaksi jäsentä pois.

Äänestys päätyi tasan 25-25 ja puheenjohtajan äänellä Jarkon esitys voitti. Parlamentaarinen äänestyskierros jatkui ja Jarkon esitys sitten voitti KH:n pohjaesityksen lopulta. Itse kannatin tässä vaiheessa KH:n pohjaesitystä.

Aika hupaisaksi valtuuston kokous kääntyi, kun väänsimme peistä valtuuston varapuheenjohtajien lukumäärästä. Suurin osa valtuuston jäsenistä kunnioitti kaksi vuotta sitten tehtyä diiliä siitä, että KD saa varapuheenjohtajan paikan vuosille 2019 – 2021. Tein esityksen, sopimuksen mukaisesti, siitä, että valtuustossa on kolme varapuheenjohtajaa. Sopimus syntyi aikoinaan siitä tarpeesta, että kaikki valtuustossa edustetut ryhmät saisivat edustajansa kaupunginhallituksen pöydän ääreen. Tämä estäisi vaaran rakenteellisen opposition muodostumisesta. Esitykseni voitti selvin numeroin vastaehdotuksen, jonka mukaa varapuheenjohtajia olisi vain kaksi.

Sen jälkeen heitettiin nimet kehiin. Keskustelun jälkeen meillä oli kaksi kandidaattia 3. varapj:n paikalle. Huhhuh. Toin esille vaalitematiikan ongelmallisuutta ja sen jälkeen saimmekin tämän sovittua yksimielisesti.

Valtuuston puheenjohtajisto 1.6.2019 – 31.5.2021 on seuraava. Puheenjohtaja Anna-Kristiina Mikkonen (SDP), I varapuheenjohtaja Reima Härkönen (kesk.), II varapuheenjohtaja Pekka Turunen (Kok.) ja III varapuheenjohtaja Jouni Koskela (KD).

Sanomalehti Itä-Savon uutinen ohessa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *