Kuukausi: lokakuu 2021

Missä mennään Etelä-Savon hyvinvointialueen synnyttämisen osalta?

Kirjaan tähän blogikirjoitukseeni ajatuksia Etelä-Savon hyvinvointialueen muodostumiseen liittyneistä vaiheista. Nythän ollaan tilanteessa, että väliaikainen valmistelutoimielin on järjestäytynyt ja aloittanut työnsä. Samaan aikaan lakkaavat organisaatiot (esim. Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä, tutummin Sosteri) jatkavat omia lakisääteisiä tehtäviään. Sosterin uusi hallitus kokoontuu muuten ti 13.10.2021 ensimmäiseen kokoukseensa. Paljon siis palloja samaan aikaan ilmassa. Retrospektiivisesti taaksepäin katsomalla voin aika suurella …

Missä mennään Etelä-Savon hyvinvointialueen synnyttämisen osalta? Lue lisää »

Sosterin kuntayhtymähallitukselle selkeä omistajaohjaustoimeksianto Savonlinnan kaupungilta

Kuntalaissa (410/2015) on omistajaohjausta säätelevä pykälä 46 §. Omistajaohjaus tarkoittaa sen mukaan toimenpiteitä, joilla kunta omistajana tai jäsenenä myötävaikuttaa yhtiön ja muun yhteisön hallintoon ja toimintaan. Kuntalain valmisteluasiakirjoissa korostetaan sitä, että ohjauksen kohteena olevan yhteisön tulee ottaa toiminnassaan huomioon omistajansa ilmaisema tahto ja tavoitteet. Edelleen korostetaan, että ohjauksen kohteena olevan yhteisön toimintaa koskeva erityislainsäädäntökään ei …

Sosterin kuntayhtymähallitukselle selkeä omistajaohjaustoimeksianto Savonlinnan kaupungilta Lue lisää »