Nämähän siirtyvät nykyisten suunnitelmien mukaisesti vuoden 2019 alusta uusimuotoisten maakuntien järjestettäviksi. Savonlinna on esittänyt kantanaan mahdollisuutta siirtyä Pohjois-Savon maakuntaan. En kannata tätä. Tällä tavoitteella ei ole realistisia mahdollisuuksia toteutua ja siksi se vie turhaan energiaa maakunnan keskussairaaloiden välisestä kehitystyöltä.
Savonlinna tullee olemaan jatkossakin osa Etelä-Savon maakuntaa, joka tosiaan järjestää sosiaali- ja terveyspalvelut, pelastustoimen, maakunnallisen kehittämisen tehtävät sekä ympäristöterveydenhuollon alueensa väestölle. Se siis järjestää palvelut, palvelujen toteuttajana tulevat olemaan terveyspuolella (ja sosiaalipalveluista osa) nykyiset keskussairaalat sekä osin yksityisiä palveluntarjoajia.
Maan hallituksen mallissa on asioita, jotka herättävät suuria kysymyksiä. Jos kaikki julkisten toimijoiden suunniteltu yhtiöittäminen ja palvelujen avaaminen kilpailulle tehdään suunnitelulla aikataululla, vaarana on todellinen kaaos. Kuinka käytännössä toteutetaan paljon puhuttu valinnanvapaus? Tämä kaikki tulee tehdä hallitusti. Olin itse päättämässä ja osin laatimassa Joroisten kunnan tuoteperusteista talousarviota. Yksittäisen kunnankin tasolla sellainen työ oli vaativaa, saatikka nyt maakunnan tasoisen yksikön. Idea 0on kuitenkin hyvä, tilaaminen ja tuottaminen erotellaan toisistaan ja siten saadaan mahdollisuutta hakea tehokkuutta.
Sosiaali- ja terveysuudistuksen tarpeellisuutta ei kiellä kaiketi enää kukaan, siksi on hyvä, että maan nykyinen hallitus pakottaa eri toimijat pohtimaan asiaa ja ryhtymään valmisteluihin. Aivan viime aikoina maakuntamme keskussairaalat ovat aloittaneet tavoitteellisen toiminnan sen suhteen, että maakunnan väestöä palvelisi keskussairaalakaksikko. Jos esim. onnistutaan yhdistämään hoitojonoja ja siten varmistaa hoitotakuun toteutuminen, olemme onnistuneet. Päättäjien tulee tukea tätä toimintaa kaikin keinoin.
Välillä julkisesta keskustelusta jää vähemmälle huomiolle sosiaalipalvelut. Ikääntyvä väestö tulee tarvitsemaan erilaisia malleja asumiensa ja hoivan yhteensovittamiseksi. Kotona asumista tulee tukea ja tähän päästään omaishoitoa edelleen kehittämällä ja kotihoidolla. Olisiko aihetta kartoittaa ikäihmisten kotona pärjäämien kokonaistilanne? Aiemmin olin päättämässä Joroisissa toimintamallia, jossa kotihoidon henkilö vieriali sellaisten ikäihmisten kotona, jotka eivät olleet säännöllisen hoivan piirissä. Lopputuloksena se, että pienillä asuinhuonemuutoksilla pärjäämistä voitiin edistää ja samalla pystyimme varmistamaan, että asiakkaat olivat käyttäneet mahdollisuudet mm. vammapalvelulain tarjoamat palvelut tai veteraaneille osoitettujen palveluiden käytön, kaikki eivät olleet.
Tämän sosiaali- ja terveysuudistuksen toteutumisessa tulee meidän tulevien päättäjien varmistaa, että mm. lastensuojelu, omaishoito ja aikuisten sosiaalityö järjestään jatkossakin fiksusti ja ennakoivasti. Täydentävä toimentulotuki (tämähän on edelleen kunnan tehtävä, toimeentulotukihan siirtyi KELA:n toteuttamaksi vuodenvaihteessa) on esimerkiksi oivallinen keino auttaa kokonaisvaltaisesti yksilöä tai perhettä ja siten estää vielä suurempien kustannusten synty.
Ihan lopuksi. Lastensuojelussa tulisi lisätä erilaisten tukiperhe tai – henkilötoimintaa. Olin itse aikoinaan moniongelmaisen 15-vuotiaan sosiaalitoimen määräämä tukihenkilö ja mielestäni onnistuin auttamaan kyseistä henkilöä. Joskus turvallisen aikuisen ajankäyttö saattaa olla rahaakin arvokkaampaa.